Vielä aamullakin miehelläni on vatsavaivoja, eikä aamupalajogurtti ja paahtoleipä juurikaan maistu. Tänään on edessä edestakainen ajomatka Milford Sound-vuonolle, jossa on tiedossa laivaretki. Yhteen suuntaan matkaa on noin 120 km Southern Scenic Routea pitkin. Päätämme, että minä ajan ainakin menomatkan. Pakkaamme reput ja eväät mukaan. Ulkona odottaa yllätys: vaikka aurinko paistaa, auton tuulilasi on jäässä. Yöllä on lämpötila ollut pakkasen puolella.
Lähdemme ennen puoli kahdeksaa matkaan. Pysähdymme katselemaan tasankomaalla lupiineja. Lähes heti pysähdymme uudestaan Eglinton Valley Viewpointilla. Ruohikkoisen alueen ympärillä on joka puolella metsäisiä kukkuloita ja kauempana näkyy valkoisia huippuja. Otan kuvan muistiin kyltistä, johon on merkitty lähellä olevia paikkoja. Toisessa kyltissä on jäätä päällä, jonka joku on meitä ennen pyyhkinyt keskeltä puhtaaksi.
Samassa Visitor Guidessa, jossa on Te Anaun kartta, löytyy jonkinlainen kartta tästä ajomatkasta. Toisessa esitteessä nimeltä Fiordland, on enemmän tietoa mm. Milford Soundista ja Fiordlandista.
Seuraavaksi pysähdymme Mirror Lakesilla, joka on ihan tien vierellä. Kauniina päivänä, kuten tänään, valkohuippuiset vuoret heijastuvat kauniisti järvestä. Täällä on mahtavan hiljaista. Harmi vaan, että emme ole yksin. On vielä todella vilpoisaa; auton mittari näyttää +2 astetta.
Ajamme Lake Gunnille asti, jossa taas pysähdymme hetkeksi ihastelemaan maisemia.
Seuraavaksi tulee Pops View tien oikealla puolella. Se on tasanne josta on hienot näköalat. Täällä on kivimuistomerkki, joka on omistettu Robert Alister, Pop, Andrewille, joka kuoli lumivyöryssä vuonna 1983.
Pysähdymme taas kohta laaksossa, jossa ympärillä on mielettömän korkeita lumihuippuisia vuoria ja pohjalla kapeassa joessa on hyvin kylmää vettä.
Ajamme koko ajan ylemmäs ja lumiläikkiä on koko ajan alempana. Ennen Homer Tunnelia, pääsemme ottamaan fiiliksiä lumesta täällä kesän keskellä.
Homer Tunnelin itäpäässä hiekka-alueen takana on luontopolku, jonka kävelemme läpi. Laatikosta voi ottaa opaslappusen mukaan retken ajaksi, jossa kerrotaan alueen kasveista ja linnuista. Polulla on tosi huomaamattoman numerokyltit ja kävelemme muutamasta ohikin tai sitten niitä ei edes ollut.
Näemme kuinka autoja ja busseja ajaa koko ajan tunneliin ja me lähdemme sinne myös. Tunneli on 1,2 km pitkä ja valmistui 1953. Se on käytännössä yksisuuntainen, molemmissa päissä on liikennevalot, jotka vaihtuvat noin 15 minuutin välein. Lähdemme pimeässä tunnelissa alamäkeen, vettä tippuu katosta ja valoja on todella niukasti.
Tunnelin jälkeen ajamme alamäkeen mutkaista tietä ja pysähdymme vasemmalle puolelle tietä, jossa kohisee pieni vesiputous.
Pysähdymme vielä The Chasmissa. Parkkipaikalta on 15 minuutin matka joelle, joka syöksyy kivien välisissä tunneleissa ja on muodostanut hiidenkirnuja ja onkaloita kallioon.
Kello tulee 11 ja ulkona on +12. Ajamme parkkipaikalle. Tilaa on paljon, mutta niin myös autoja. Parkkipaikalta on varattava kävelyyn terminaaliin kymmenisen minuuttia. Meillä on vielä aikaa ennen laivaretkeä, joten käymme parkkipaikan vieressä olevalla Milford Lookout trackillä. Näköalapaikalle kiivetään useita rappusia ylös. Ylhäältä voi kuvata Mitre Peakia, tunnettua kolmionmuotoista vuorta.
Ennen terminaaliin menoa kävelemme vielä rantaa pitkin kävelyreitin nimeltä Milford Foreshore walk, josta pääsee kuvaamaan satamaa ja koko ajan lähteviä ja tulevia laivoja sekä ja Mitre Peakia ja lähellä olevaa suurta vesiputousta. Lenkin kiertäminen kestää parikymmentä minuuttia.
Täällä Milford Soundilla sataa vuodessa 200 päivää ja yhteensä 8 metriä vettä. Sattumalta meille osuu kuitenkin aurinkoinen päivä.
Terminaalissa on 4 eri matkanjärjestäjää. Annamme voucherin Real Journeysin tiskille. Retkemme alkaa 1pm ja kestää tunnin ja 40 minuuttia. Me emme ole valinneet lounasretkeä, mutta nauramme, kun niin moni menee heti syömään, kun Sovereign-laiva lähtee liikkeelle. Kiipeämme heti ylös ja ulos kannelle keulaan. Tuuli on hirveän kova, koska tuulee vastaan mereltä. On kaivettava pipot päähän. Kansi tulee pian täyteen väkeä. Onneksi saimme hyvät paikat aivan keulasta.
Laiva ajaa mielettömän korkeiden huippujen välissä ja tulee otettua paljon valokuvia. On mahdoton ymmärtää, miten korkealla huiput ovat. Näemme muutamia todella korkeita vesiputouksia, joissa laiva käy ihan niiden alla, niin että kannelle roiskuu vettä. Putoukset ovat satoja metrejä korkeita. Sateisemmalla säällä putouksia olisi varmasti paljon enemmän. Laiva käy aivan vuonon suuaukolla asti ennen kuin kääntyy takaisin. Paluumatkalla pysähdymme katsomaan New Zealand Fur Sealeja, hylkeitä, jotka lekottelevat kivillä. Nyt on myötätuuli, joten auringonpaisteessa tulee kannella väkijoukossa seistessä kuuma.
Pian olemme taas maissa ja aloitamme eväiden syönnin jälkeen paluumatkan kohti Te Anauta. Sukellamme taas tunneliin.
Hollyford River kulkee tien vierellä. Pysähdymme ottamaan siitä pari kuvaa.
Siinä kartassa, jonka aamulla kuvasin, näkyi, että jos kääntyisi Hollyford roadille, pääsisi katsomaan Humboldt Fallsia. Päätämme, että meillä on aikaa käydä nyt paluumatkalla siellä. Minä ajan paluumatkankin, vaikka mieheni olo on jo onneksi kohentunut. Putouksen parkkipaikalta on 20 minuuttia kävelyä ylämäkeen ja vielä 10 minuuttia alamäkeen ennen kuin näemme korkean kolmiportaisen putouksen. Näköalatasanteelta katsottuna putous on korkealla.
Ajamme takaisin risteykseen päin ja pysähdymme matkalla Lake Marianilla, jossa kävelemme vain Viewing Gantrylle, ensin riippusillalle joen päälle ja sitten vähän pidemmälle katsomaan, miten joki kuohuu kivien välissä. Kävelymatka on noin kaksikymmentä minuuttia. Itse järvelle olisi ollut kolmen tunnin kävelymatka.
Ajokilometrit:
menomatka 885-1003km = 118km Ajoaika: 7.20-11.00
paluumatka 1003-1155km = 152km Ajoaika: 15.15-19.00
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti