perjantai 7. syyskuuta 2012

28.12.09 maanantai, Blenheim - Picton - Wellington


On aika jättää etelä-saari taakse. Ajomatka Blenheimistä Pictoniin on lyhyt. Käymme tankkaamassa, jätämme vuokra-auton budget carsille merkitylle parkkipaikalle ja jätämme avaimen toimistoon. Hetken joudumme odottelemaan toimiston aukeamista. Menemme seuraavaksi laivaterminaaliin näyttämään voucheria ja annamme laukut ruumaan.

Meillä on vähän aikaa kierrellä pientä Pictonia ennen laivan lähtöä. Picton vaikuttaa hyvin rauhalliselta ja viihtyisältä; tänne olisimme alun perin halunneet yöpymisenkin, mutta se ei onnistunut. Ostamme leipomo-kahvilasta herkullisen brownien, jonka nautiskelemme katsellen satamaa ja hätistellen nälkäistä sorsaa kauemmaksi.

Puoli kymmenen maissa kiipeämme laivaan ja etsimme hyvät paikat kannelta. Sää on pilvinen, mutta ei hirveän kylmä eikä aaltoja ole juurikaan. Kymmeneltä Interislander-laiva lähtee Pictonista kohti Wellingtonia. Matka kestää reilu kolme tuntia. Kulutamme ajan kiertelemällä laivaa ja istuskelemalla välillä kannella ja sisällä.




Wellingtonissa haemme uuden vuokra-automme ja lähdemme suunnistamaan kohti mercure-hotellia. Vähän aikaa pitää kierrellä ja etsiä tässä isossa pääkaupungissa kunnes löydämme perille. Huone ei ollut vielä valmis, joten saimme juoda ilmaiset juomat aulassa.

Suuntaamme heti kiertelemään kaupunkia ja Te Papa-museoon. Museo on ilmainen ja niin iso ettei yhdellä kertaa ehdi kaikkea nähdä. Näemme mm. jättiläiskalmarin säilöttynä liuokseen, jade-kiven historiaa, maorien historiaa jne. Kannattaa käydä tutkimassa.



Näemme yllättävän paljon nuoria yksipyöräisillä kaupungin kaduilla; onkohan joku tämän joulun hittilahja.

Käymme vielä syömässä herkullista pitsaa ja jäätelöt.

Ajokilometrit: 2625-2650km = 25km Ajoaika: 30min, ja uudella autolla 5 km hotellille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti