perjantai 7. syyskuuta 2012

26.12.09 lauantai, Christchurch - Kaikoura


Heti aamusta ulkona on jo 20 astetta lämmintä, kuuma päivä siis tulossa. Suuntaamme heti hotellista ulos kirjautumisen jälkeen Orana Wildlife Parkiin, jonne on noin 25 minuutin ajomatka. Olemme perillä on hiukan ennen puiston aukeamista kymmeneltä. Odottelemme sisäänpääsyä muutaman muun innokkaan kanssa. Eläintarha on perustettu 1976 ja on ainut "avoin" (open range) eläintarha Uudessa-Seelannissa.

Kiertelemme parin tunnin ajan katselemassa eläimiä isoissa aitauksissaan. Huippu on kuitenkin kiwi-talo, jossa on pimeää, vain muutama yövalo on päällä, koska kiwi-linnut ovat yöeläimiä pääsääntöisesti. Talossa pitää olla täysin hiljaa, muuten linnut pysyvät piilossa. Pääsemme seuraamaan yhtä ihan läheltä lasin takaa, toinen pysyy pusikon takana piilossa. Mahtavia eläimiä pitkine nokkineen ja taapertavine kävelytyyleineen. Salamavaloa talossa ei sää käyttää, joten valokuvat ovat hyvin pimeitä ja huonoja.



Avoin Kea-häkki on myös mielenkiintoinen, mutta on hiukan pelottavaa kävellä samassa tilassa näiden uteliaiden papukaijojen kanssa. Kyltissäkin varoitetaan, että Kea saattaa istua päähäsi. Kovaäänisiäkin ovat.



On emuja, apinoita (Spider Monkey), matelijataloa, leijonia, tiikereitä, kenguruita, laamoja, makeja, sarvikuonoja, kirahveja, seeproja jne. Jos ei jaksa kävellä, alueella kulkee pieni juna.

Puolenpäivän jälkeen olemme saaneet tarpeeksemme ja lähdemme pois ja jatkamme ajamista pohjoiseen Alpine Pacific Triangle-tietä, josta valitsemme lähempänä rantaa kulkevan tien. Täällä näkyy viinialueita ja on kuivan näköistä vaaleanruskeaa ruohoa. Alueelta meillä on taas ilmainen esite napattuna jostain i-site-paikasta, jossa on tämä Alpine Pacific Triangle-alue ja sen antimet.

Domett-kaupungista käännymme kohti Gore Bayta, kylteissä lukee Tourist drive eli kuulostaa hyvältä. Pysähdymme Cathedrals viewing pointille katselemaan vuoren reunalle muotoutuneita hiekkapylväitä, kaunista ja lämmintä; ulkona on auton mittarin mukaan 28 astetta. Ajamme vartin ajomatkan itse Gore bay-rannalle, jossa on väkeä nauttimassa auringosta ja surffareitakin meressä.




Tie muuttuu mutkaiseksi ja ennen Kaikouraa tie kulkee aivan rannan tuntumassa ja parissa tunnelissa. Kaikourassa on 22 astetta lämmintä kun pääsemme perille. Hotellissamme Aspen Courtissa on parveke, josta ei harmi kyllä näe merelle, koska on väärään suuntaan. Hienot vuoret näkyvät kuitenkin talon kattojen yli. Kiva hotelli, kiipeämme portaita ulkokautta huoneemme ovelle, huone on sisustettu kauniisti ja seinät maalattu ihanan vihreällä värillä. Vessassa saamme nauttia höyrykopin antimista.

Lähdemme ajelemaan ja käymme ihan kaupungin itäpäässä Poin Keanissa katsomassa hylkeitä (kyltissä Peninsula seal colony). Nyt on laskuvesi, niin pääsemme kävelemään pitkälle röpelöisellä rantakivikolla.




On niin hiostavaa, että käymme ostamassa purkillisen jäätelöä kaupasta ja palaamme huoneeseemme herkuttelemaan. Huomenna edessä on valasretki.

Ajokilometrit: 2230-2458km = 228km Ajoaika: 9.20-15.30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti